Uudet kotisivut esiintymisvalmentajalle Annanicolina.com
Anna Nicolinan uudet kotisivut ovat tällä hetkellä ns. one page -toteutus, jossa kaikki olennainen on koottu yhdelle sivulle.
Anna Nicolinan uudet kotisivut ovat tällä hetkellä ns. one page -toteutus, jossa kaikki olennainen on koottu yhdelle sivulle.
OSAKOn kotisivu-uudistuksella oli kaksi lähtökohtaa. Ne haluttiin uudistaa yhtenäisen ilmeen alle. Vanhat sivut olivat hieman sillisalaattia useiden vuosien satunnaisten uudistusten jälkeen. Kaikki sisältö haluttiin samalle graafiselle ilmeelle ja paremmalla kotisivukokemuksella.
Muutoksen myötä käytännössä selaimen käyttäjän dataa ei voi enää kerätä ja jakaa kolmansille osapuolille, kuten Googlelle tai Facebookille, samalla tavalla kuin ennen. Taustalla on aina kasvava huoli tietomurroista ja käyttäjien datan myymisestä mainosjättiläisille. Tietysti Euroopan GDPR- tietosuojalaki vaikuttaa myös isosti päätökseen.
Sivut toteutettiin WordPresillä yhteistyössä sisällöntuottajan kanssa. Hän vastasi sivujen yleisilmeen luomisesta ja tietysti sivujen kaikesta tekstisisällöstä. Sivujen tekninen toteutus ja alustavan sivuilmeen muokkaaminen toimivaksi kokonaisuudeksi taas hoidettiin täällä.
Asennamme nyt tarjoushinnalla pyynnöstänne sivustolle Google Analyticsin tilalle Matomo Analyticsin palvelinasennuksena, jonka keräämä tieto anonymisoidaan ja sitä ei välitetä eteenpäin.
Hyvä sähköpostitusohjelma hoitaa sähköpostimarkkinoinnin ja esimerkiksi myös kanta-asiakasviestit, uutuustiedotteet ja tarjousviestit verkkokaupoille. Monet käyttävät postitusohjelmia myös lehdistötiedotteiden toimittamiseen.
Vuosi 2021 tulee päätökseen ja 2022 kolkuttelee jo oven takana. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulun aikaa ja onnellista vuoden vaihtumista!
Woodion kotisivuilla on panostettu erityisesti visuaalisuuteen ja sulavaan kaksikielisyyteen mutta kaupan puolellekin on lisätty monia uusia ominaisuuksia. Uusien ominaisuuksien on tarkoitus tukea kauppaa etenkin tuotevalikoiman kasvaessa. Sivut on suunniteltu pelkän tiedon löytymisen sijaan kokemukseksi, joka rakentuu visuaalisista elementeistä, näyttävistä valikoista, videoista ja korkealaatuisista tuotekuvista. Verkkokauppa on tehty alusti asti tyhjälle teemalle WordPressillä ja WooCommercella.
Jokainen Työhuone 925:n koru on käsintehty ja yksilöllinen. Työhuoneen verkkokaupan valikoima koostuu mm. uniikeista koruista, joita on saatavilla vain yksittäisiä kappaleita, sormuksista, kaulakoruista ja korvakoruista.
V-S Turvallisuuskouluttajat ovat järjestäneet koulutuksia useille tunnetuille suomalaisille yrityksille kuten esimerkiksi Mehiläiselle, Aavalle, Meyerille ja Nesteelle. Verkkosivut toteutettiin Wordpressillä.
Hyvä käyttökokemus verkkosivuilla ja sen säännöllisen parantamisen kautta saavutettava käyttäjän toiveiden täyttäminen motivoi käyttäjiä käyttämään sivuja enemmän tai kauemmin. Jos kotisivujen käyttökokemus on huono, niin vierailija poistuu.
Internet on liian täynnä kotisivuja ja verkkokauppoja, että sinne kannattaisi tehdä vielä yksi massaan hukkuva sivusto tai kauppa.
Sähköpostien toimittaminen oikeasti vastaanottajan postilaatikon saapuneisiin roskapostikansion sijasta ei tapahdu automaattisesti. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin esimerkiksi ostaa tuote verkkokaupasta ja sen jälkeen kaivella vahvistusta roskaposteista.
Saaren Taika on tunnettu ja arvostettu suomalainen brändi. Valitettavasti Saaren Taian kotisivut olivat epävakaat. Onneksi asiat päätettiin pistää kuntoon ja sivuista saatiin nopeammat, vakaammat, paremman näköiset ja helppokäyttöisemmät.
WordPress 5.7 on vuoden ensimmäinen iso päivitys. Mitä kaikkea se tuo mukanaan? Paljonkin kaikkea uutta, mutta tässä muutama olennainen asia erityisesti tekemiemme sivustojen kannalta
”Johtajaa ei saa jättää yksin”. Sarin mielestä työelämässä johtajan on olennaista ymmärtää, että persoonien erilaisuus, jota Sari kutsuu moninaisuudeksi, on valtava rikkaus oikein ymmärrettynä ja hyödynnettynä.
Joulukirjoitus ja jo näin aikaisin? Haluan kirjoittaa jouluntoivotuksen jo nyt siksi, että asiakasyrityksillämme on vielä riittävästi aikaa liittyä mukaan ja tehdä arvokas lahjoitus lasten ja nuorten hyväksi.
PHP 8.0 versio on saatavilla ja 7.2 version tuki on päättynyt. Emme suosittele ottamaan käyttöön PHP 8.0 versiota vielä, koska kaikki WordPressin ominaisuudet tai lisäosat eivät vielä tue sitä.
Tämä verkkosivusto on Ratas Design Worksin ja Hostaanin yhteistyöllä tuottamassa Managed Cloud pilvialustalla.
Se tuottaa vähemmän päästöjä kuin 92% kaikista maailman verkkosivustoista (A+)
Alusta on saatavilla kaikille asiakkaillemme.
Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt ja palveluehdot.
Vieraile koodiasuomesta.fi -sivustolla