Tietoturva ja tekniikka

Google estää kolmannen osapuolen seuranta- ja mainontaevästeet

Muutoksen myötä käytännössä selaimen käyttäjän dataa ei voi enää kerätä ja jakaa kolmansille osapuolille, kuten Googlelle tai Facebookille, samalla tavalla kuin ennen. Taustalla on aina kasvava huoli tietomurroista ja käyttäjien datan myymisestä mainosjättiläisille. Tietysti Euroopan GDPR- tietosuojalaki vaikuttaa myös isosti päätökseen.

Seuraa tai laita viestiä

Jaa kavereille (tai muille)

Heippa,

Tämä ei ole varsinaisesti enään uusi uutinen ja olemmekin asiakkaillemme maininneet asiasta muutamaan otteeseen.

Muut selaimet ovat jo pitkään estäneet automaattisesti kolmannen osapuolen seurantaevästeet.  Eli esimerkiksi sen, että Facebookkia tai Googlea voi käyttää jälkimarkkinointiin omassa verkkokaupassa vierailleille. Applen Safari ja esimerkiksi Firefox ovat jo pidemmän aikaa estäneet kolmannen osapuolen seurantaevästeitä automaattisesti. 

Myös iPhonen käyttöjärjestelmän IOS 14 -versio rajoittaa automaattisesti käyttäjän datan jakamista mainostajille.

Google on viimeisenä dinosauruksena liittymässä tähän joukkoon ja on luvannut Googlen Chrome-selaimen estävän vuoden 2022 tai 2023 aikana kolmannen osapuolen seurannan ja mainonnan.

Käytännössä siis selaimen käyttäjän dataa ei voi enää kerätä ja jakaa kolmansille osapuolille, kuten Googlelle tai Facebookille, samalla tavalla kuin ennen.

Taustalla on aina kasvava huoli tietomurroista ja käyttäjien datan myymisestä mainosjättiläisille. Tietysti Euroopan GDPR- tietosuojalaki vaikuttaa myös isosti päätökseen.

Asiakkaillemme on huomautettu seurantaevästeiden vaativan käyttäjän suostumuksen Traficomin ohjeistuksen mukaisesti. Nyt on aika hoitaa asia viimeistään kuntoon.

Kun Google Chrome lopulta estää automaattisesti kolmannen osapuolen evästeet, ei niitä enää käytännössä voida käyttää kävijöiden seurantaan tai heille mainostamiseen.

Digimarkkinointi muuttuu pysyvästi, koska se on pitkään nojannut siihen ajatukseen, että käyttäjän dataa voidaan kerätä ilman lupia tai suostumuksia ja jakaa eteenpäin siitä hyötyville, kuten esimerkiksi Facebookille tai Googlelle.

Ihmisten yksityisyyden kannalta on mahtava asia, että Googlekin liittyy mukaan tähän käyttäjien tietoja suojaavaan uuteen aikakauteen. Digimainostajille muutos tarkoittaa kuitenkin paluuta takaisin yleisempään mainontaan tarkan kohdentamisen sijasta.

Lisätietojen hakuohje

Netistä ja Googlen omilta sivuilta haulla ”kolmannen osapuolen evästeet” tai ”Google blocks 3rd party cookies”

Jaa kavereille (tai muille)

Vieraile koodiasuomesta.fi -sivustolla